Ensin hyviä juttuja, eräänä torstaina miesväki hyppäsi maalle soveltuvaan teiniauto Subaruun ja lähti yläkoulun tutustumisiltaan. Miehelle taisi jäädä päällimmäiseksi mieleen, että hän oli tyyliin puolet nuorempi kuin muut vanhemmat. Niin ja mukaan vietiin ensimmäinen muuttokuorma, huimat kaksi jätesäkillistä talvivaatteita. Pikku hiljaa alkaa tulla olo, että poika alkaa lämmetä muuttoon. Nyt viikon aikana on tullut itkua väännettyä kunnolla, ensin oli keskimmäisen viimeinen päivä päiväkodissa. Viimeinen kerta kun minä vein ja hain yhden lapsistani päiväkodista. Olen kulkenut niistä päiväkodin porteista ainakin vuodesta 2005 tammikuusta alkaen toukokuun viimeiseen viikkoon asti vuoteen 2014 asti. Niihin vuosiin mahtuu paljon muistoja, suurin osa henkilökunnasta on samoja. Päiväkotireissut aamuisin ja päivisin ovat olleet arkea. Useampaan vuoteen mahtuu kolme eri lasta ja nyt sen päiväkodin osalta homma on hoidettu, viety päiväkodin henkilökunnalle kortti ja mustikkapiirakkaa. Kiittelyitä kuulin, halauksen sain ja pyynnön, että kirjoittele joskus kuulumisia. =) Aion kirjoitella, MUTTA mitä jos/kun kirjoitan ja koko henkilökunta onkin vaihtunut, niin mitä joku Hulda Hoitaja ja Simo Siistijä tekevät tiedolla miten meillä menee. 

Seuraava itkunpaikka oli koululaisten kevätjuhla, joka oli aika 6 lk painoitteinen ja vielä aika vahvasti poikani luokka oli esillä. Pojan luokka on ollut kuusi vuotta samalla kokoonpanolla, muutamaa lisäystä lukuunottamatta ja sama opettaja ollut sen kuusi vuotta. Joten ovat todellakin yhdessä kasvaneita, opettaja on mitä ihanin. En tiedä tuntuiko juhla niin sydäntä riipaisevalta vain sen takia, että pojan alakouluvuodet on ohi ja aika siirtyä yläkouluun, ja osaksi ainakin luokka hajoaa vai kuinka paljon sillä oli tekemistä, että lisäksi tulee se muutto. Tämä kyseinen kevätjuhla oli viimeinen siinä koulussa, tyyliin viimeinen kerta kun lapset näkevät luokkakaverinsa, vanhat opettajat ja ihan kaikki. Enemmän kallistun siihen muuttoon, yksi kirjasarjan kirja on päättymässä niin onhan se vähän haikeaa, kun uusi kirja alkaa. :/  Jottei omatunto pääsisi helpolla niin pari päivää sitten kuulin, että poikani oli ainut koulustaan, joka pääsi enkkkuluokalle siihen tuhannen oppilaan kouluun. Minulle se kertoo sen, että poikani on TODELLA HYVÄ englannissa. Osaksi tuntuu kuin olisin pilannut poikani tulevaisuuden, mutta ei se niin ole. Nyt pojalleni aukeaa ihan uusia mahdollisuuksia ja ovia, venäjänkieli taitaa olla yksi niistä. 

Itkusta pilvilinnojen hajoamiseen. Kaikki ei ole hyvin, ei sitten vaikka katsoisi mistä tahansa kulmasta, sivusta tai minkä tahansa lasien läpi, taikka portailta, pilveltä, autosta tai ihan mistä vaan. Ei ne asiat mene niin kuin olen ajatellut, todellisuuden tajuaminen kirpaisi ja paljon. 

Minä ajattelin, kun kesä-heinäkuun vaihteessa muutetaan kaupungista maalle niin siellä on nätti talo pihoineen odottamassa meitä ja tietenkin aurinko paistaa, ei ole liian kuuma, muttei liian kylmäkään. Kaikki sujuu aivan malliikkaasti, ollaan pakattu hyvissä ajoin, ollaan suht levänneitä ja stressittömiä muuton h-hetkellä. Mutta ei, ei se menekkään niin, esim. heinäkuun eka viikko tulee ikkunat. Joten EI, ei meidän talo ole muuttovalmis heinäkuun alussa, tavarat ei leijaile omille paikoilleen itsekseen, meillä ei olekkaan heti oikean kokoista ruokapöytää siellä, saatikka verhot eivät ole ikkunoissa, meillä ei ole kaikkia tarpeellisia tai vähemmän tarpeellisia huonekaluja siellä. Ja ei, ei meillä kasva siellä kaunis nurmikko, ja kaunis kukkapenkki ei ole odottamassa siellä. Mikä pahinta, ei ne tavarat menekkään itsekseen noihin kirotun banaanilaatikoihin, jotka ovat olleet jo hetken olkkarin nurkassa odottamassa täyttymistä. Ihan itse pitäisi tavaraa laittaa vielä eteenpäin, ihan itse pitäisi kaikki ihanat Rörstrand Fokus astiat pakata pehmustettuun laatikkoon ja vielä suurimmaksi osaksi kantaa niitä laatikoita muuttoautoon, muuttoautoon jota meillä ei vielä edes ole. Meillä on miehen kanssa vain epämääräisiä suunnitelmia, milloin pihallemme ajaa se iso muuttoauto, johon saamme tyyliin kaiken tavaran pakattua. Ei meillä ole sitä, ei me olla sen enempää suunniteltu mikä se olisi, saatikka mikä päivä tämä tapahtuisi. Ei meillä ole muuttolaatikoita tarpeeksi, eikä Ikean-kasseja. Ei meillä ole mitään !!!! Ei meillä ole mitään muuta kuin liian vähän aikaa, liian vähän pitäviä suunnitelmia, meillä ei ole apua, meillä mies tekee lähinnä yrityshommia, kun olen ilmoittanut milloin pakataan. Mutta meillä on MINÄ, joka on tajunnut, kas kummaa ettei tässäkään muutossa asiat tapahdu ilman omia tekojani. Joten nyt on parasta unohtaa pyhäpuvussa oleva perhe, joka toimii ajatuksella ja palata todellisuuteen. Todellisuuteen, jossa seuraavat viikot tulee olemaan yhtä kaaosta. Seuraavat kuukaudet tulee olemaan yhtä vuoristorataa. HUUUUIIIIIIIIIII !!!!!  Mä olen niin valmis tähän kaaokseen. =)