Välillä tulee ikävä, sitä mitä oli asua toisella puolella Suomea, kaupungissa. Ikävä, henkilöä joka on aina painottaen aina ollut suht lähellä kun asuin Länsi-Suomessa. Ikävä on yhteisiä treenikavereita, ja koiratreenejä. Täällä on toistaiseksi vain mies, joka välillä viskelee damia sinne sun tänne tai raahaa pupua pitkin metsää. Vaikka sillä miehellä on koira, niin ei se lohduta, koska näen sen koiran yhtä usein kuin oman koirani ja tasan tarkkaan tiedän miten ne reagoi toisiinsa tilanteessa kuin tilanteessa. Ikävä on autoa, omalla autolla pääsi sinne sun tänne. Omalla autolla pääsi yhden lapsen kanssa, kaikkien lasten kanssa minne tahansa ja mukaan mahtui vielä koirat ja vaikka mieskin. Ikävä on sitä kun tietää missä on mikäkin paikka. Sain paketin, tiedän osoitteen mistä paketin voi hakea, mutta en sitä missä se paikka tarkalleen sijaitsee. Ikävä on jopa sitä 'turkulaista' pikaruokapaikkaa eli Heseä, vaikka varmasti sekin ruoka maistuisi kunnon lisäainemätöltä eli pahalta. Hesellä on vaan sellainen logo, joka näkyy suunnilleen joka paikassa Turun suunnalla. Ikävä on LIIKENNEVALOJA, nykyisin pitää ajatella kun menee tohon lähelle olevaan kaupunkiin siellä kun on jotain tyhmiä tasa-arvoisia risteyksiä. Ikävä on tuttuja kauppoja, jossa tiedän missä mikäkin tavara on. Tänään nuorin lapsista kysyi, missä on kummitäti. Sitäkin on ikävä, sekin on kaukana. Ikävä on kaikkea ja kaikkia tuttua ja turvallista, ikävä ns omaa maaperää. 

Eilen mies vei isommat lapset äidilleni, lapsiakin on ikävä. Yleensä minulla ei ole lapsia ikävä, kun he lähtevät isovanhemmille. Mutta nyt on, tuntuu raastavalta että heidät vietiin Turkuun, jonne minäkin olisin halunnut mennä, mutta rikki mennyt auto esti sen. 

Tiedän, että ikävä kasvaa vielä kunhan vaan illat alkaa pimenemään ja maahan tulee lunta. Mutta se on sitten ja nyt on nyt ja ikävä on nyt tällä hetkellä läsnä, muutaman päivän ollut jo vaihtelevasti. 

Onnistunko luomaan tänne kodin, onnistunko luomaan lapsille tänne kodin. Kodin, joka tuntuu minun kodilta, meidän kodilta?   Toivottavasti saan siihen ainakin apua mieheltäni.